Siirry suoraan sisältöön

Jyrki Rytilä

Hahmoterapeutiksi valmistuin Gestalt Institute of Scandinaviasta eli GIS.istä. Päivitän osaamistani jatkuvasti lisäkoulutusten kautta.

Hahmoterapeuttina autan yksilöitä, työyhteisöjä ja organisaatioita kehittymään. Olen TRE-kouluttaja (Tension and Trauma Release Exercises) ja koulutan uusia TRE-ohjaajia ja opetan klassista japanilaista budoa Suomessa ja ulkomailla. TRE:n ja kamppailulajien opettaminen on vahvistanut kokonaisvaltaisesti ymmärrystäni kehon, mielen ja tunteiden välisestä yhteydestä. Aiemmin olen toiminut tuotantotalouden diplomi-insinöörinä, yrittäjänä, liikkeenjohdon konsulttina, opettajana yliopistossa ja tutkijana. Omaan laajan kokemuksen organisaatioiden kehittämisestä.

Lähestymistapani terapiassa keskittyy vahvasti oman itsetuntemuksen lisäämiseen, suunnan löytämiseen ja syvällisten elämänkysymysten äärelle. Terapiassa asiakkaan kokemukset, tunteet ja tarpeet ovat aina etusijalla. Luon terapiatilanteisiin turvallisen ja empaattisen ilmapiirin, jossa asiakkaat voivat tutkia ja käsitellä ajatuksiaan, tunteitaan ja valintojaan avoimesti ja ilman pelkoa arvostelusta.

Minua motivoi syvä usko siihen, että jokaisella on mahdollisuus muutokseen ja kasvuun, olipa kyseessä sitten suuri elämänmuutos tai pienempi askel kohti parempaa itsetuntemusta. Olen erityisen kiinnostunut kokemuksellisesta tietoisuudesta ja kehollisuudesta, jotka ovat keskeisiä tekijöitä menneisyyden haasteiden käsittelyssä nykyhetkessä ja uusien voimavarojen hyödyntämisessä. Yhdessä voimme tutkia ihmisen moniulotteista kokemusta ja edistää luovuutta, kasvua ja hyvinvointia.

Tarjoamani palvelut sisältävät yksilö- ja ryhmäterapian, kasvuryhmät, ryhmävalmennukset sekä yhteiskehittämisen organisaatioissa. Jos koet tarvitsevasi tukea ja haluat työskennellä kanssani, olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.

Hahmoterapia

Hahmoterapia eli gestalt on humanistinen ja integratiivinen psykoterapian suuntaus, joka painottaa yksilön kokemusta tässä ja nyt, siis nykyhetkessä. Tätä tutkitaan luovasti ja kokemuksellisesti asiakkaan ja terapeutin välisessä vuorovaikutuksessa ja asiakkaan omassa elämässä.  

Gestalt-teoria korostaa, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja että aistien havaitsema todellisuus on enemmän kuin vain yksittäisten aistiärsykkeiden summa. Tämä johtuu siitä, että ihmisen mieli pyrkii järjestämään aistiärsykkeet ja havainnot merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi, joilla on oma rakenne ja järjestys. Gestalt-teoria on ollut merkittävä vaikutus monille psykologian ja taiteen aloille, ja se on auttanut ihmisiä ymmärtämään paremmin havaintojen ja kokemusten luonnetta.

Hahmoterapiasta lisää

Tulkinnan ja analysoinnin sijasta kokonaisvaltainen työskentely keskittyy omien välittömien havaintojen, kehollisten tuntemusten, ajatusten ja tekojen tiedostamiseen. Terapian tavoitteena on tiedostaminen, joka toteutuu autenttisessa, arvostavassa dialogissa ja johtaa kasvuun.

Terapiamuotoa on kehitetty 1940-luvulta lähtien, ja se on saanut vaikutteita useista eri psykologian, psykoterapian ja filosofian suuntauksista. Moderni hahmoterapia huomioi inhimillisen kokemuksen eri puolet: tiedollisen, emotionaalisen ja kehollisen, sekä käytöksen, vuorovaikutuksen ja eksistentialistiset ulottuvuudet. Hahmoterapia tunnetaan myös nimellä gestalt-terapia. Termin taustalla on saksankielen sana gestalt, joka merkitsee hahmoa, muotoa tai kokonaisuutta.

Psykoterapian ohella hahmoterapiaa sovelletaan mm. organisaatioiden kehittämisen (Gestalt in Organisations, GIO), työnohjauksen ja coachingin menetelmänä. Hahmoterapian sovelluksia käytetään myös taiteessa ja luovilla aloilla.

Yhteys

Vastaanottoni sijaitsee Studio Kiskotekassa Kirvesmiehenkatu 10 A. Toimin myös verkkovälitteisesti etänä.

https://maps.app.goo.gl/8buremZTwGKMUZuC8

Puh.: 040 558 6466
Sähköposti: jyrki.rytila@me.com
Kotisivu:  https://kiskoteka.com/hahmoterapia/

Työskentelykielet:
suomi, englanti

Hinnat: 124€/tunti (sis. alv 24%), Ryhmät sopimuksen mukaan.

Seuraava ryhmä alkaa 23.2.2024